7. toukokuuta 2013

Synttärihulinoita

Noniin, nyt on pojan 2-v synttärit juhlittu. Vieraita kävikin kolmena peräkkäisenä päivänä joten meidän viikonloppu oli kyllä yhtä juhlaa :) Tässä pari kuvaa synttärijuhlien tarjoilusta:

 Makeaa puolta. Suklaalla ja valkosuklaalla kuorrutettuja pieniä rinkelimunkkeja, täytekakku, autokeksejä, "munkin reikiä" :D ja limehyydykekakku.

 Suolaisen puolella oli tarjolla kinkkuvoileipäkakkua, kanapastasalaattia ja nakki-juusto-viinirypälevartaita. Voileipäkakku loppui jo ensimmäisen päivän aikana joten sunnuntaiaamuna tein sen tilalle satsin pikkupitsoja.



 Päivänsankari tekee tuttavuutta kakun kanssa :) Vielä ei onnistunut kynttilän puhaltaminen, isin piti avittaa. Saas nähdä onnistuuko ensi vuonna sitten.


 Täytekakun välistä löytyi mustikka-mustaherukkamousse, päällä ihan vaan kermaa ja valkosuklaarouhetta. Koristeena puhallettuja vesi-ilmapalloja jotka on tökätty kakkuun kiinni muovitetulla rautalangalla. Idean nappasin Pinterestistä.


 Limehyydykekakku. Harmillisesti laskin liivatteiden määrän väärin joten tuo kiille jäi vähän turhan hyytelömäiseksi. Pysyi onneksi kuitenkin kakun päällä vaikka vähän lähti jo reunoilta valumaan yli. Spritsaukset valkosuklaata.

 Pitihän sitä toki juhlia varten askarella monenlaista "turhaketta". Coctailtikkujen päähän leikkelin koristeeksi tuollaiset liput teippitarhasta joskus aikaa sitten tilatuilla masking tape-teipeillä. Tarkoitus oli tilata uusia teippejä ennen juhlia, samoin niitä ihania paperipillejä mutta en sitten muistanutkaan tehdä tilausta ajoissa. Vaan hyvin pärjättiin tällä kolmen teipinkin valikoimalla :) Tikkuihin laitettiin viinirypäle, juustonpala ja nakin pala. Maistui sekä aikuisille että lapsille.


Lisäksi viikonloppuun mahtui yksi tilauskakkukin. Pienen neidin ristiäiskakuksi meni siis tällainen kakku tällä kertaa. Välissä on mansikkamousse ja metsämansikkahillo. Päällinen vihreäksi värjättyä kermaa, ruusut sokerimassaa ja spritsaukset suklaata. Juhlien väriteemana oli limenvihreä ja vaaleanpunainen joten tein kakun tätä väriteemaa noudattaen.







Ei kommentteja: